ympäristö

Kaikki vuoden vaateostokseni kuluineen

Viime yönä tein vuoden 2022 ”tilinpäätöstä”. Otan joka vuoden päätyttyä verkkopankista käyttötililtäni talteen csv-tiedoston, joka sisältää koko vuoden tilitapahtumat. Sitten vaan excelöimään ja ihmettelemään, miten vuoden aikana on oikeasti tullut käytettyä rahaa!

Heitänpä nimittäin haasteen: Väitätkö oikeasti tietäväsi, paljonko käytit rahaa vaikkapa vaatteisiin koko viime vuoden aikana? Siis ihan sentilleen?

Entä paljonko sait palkkaa nettona? Paljonko käytit rahaa keskimäärin per kuukausi? Kuinka suuri osuus nettotuloistasi kului vaatteisiin? Entä asumiseen? Ruokaan? Ravintolakäynteihin? Julkiseen liikenteeseen? Autoon vakuutuksineen ja bensoineen? Paljonko vuoden aikana kertyi yllättäviä kuluja (meillä viime vuonna mm. uuden mikron osto ja koiran selän sekä polvien röntgenkuvaus)? Jne.

Ajattelen, että mitä vähemmän on tuloja, sitä tärkeämpää on tuntea oma taloutensa tai ainakin pitää kulutuksensa tiukassa talutusnuorassa. En itse ole erityisen suurituloinen (en tosin erityisen pienituloinenkaan, kokemusta köyhyydestä minulla ei ole), mutta olen rahasta tarkka ja hyötynyt siitä vuosien varrella huomattavasti.

Kohtuullisilla tuloilla resepti on hyvin yksinkertainen: Jos jotain todella haluaa ja tarvitsee, sen voi hankkia. Tarpeetonta vältän. Minimoin siis turhat kulut, mutten silti koe tinkiväni elämänlaadusta. No mutta katsotaanpas, miten toteutin reseptiä vaateostoksissani viime vuonna. Vastasivatko kuvitelmani kulutustottumuksistani todellisuutta?

Paljonko kuvittelin käyttäväni rahaa vaatteisiin vuonna 2022?

Olin arvioinut, että käytän vaatteisiin rahaa keskimäärin 40 euroa kuukaudessa (siis omiini, en lapsen). Se tuntui itse asiassa aika isolta määrältä, koska en todellakaan harrasta shoppailua vaan ostan vaatteita mahdollisimman harvoin, muutaman kerran vuodessa. 40 euroa kuussa muka, ihan kauheasti!

Pidin kuitenkin vuoden pari tarkkaa kirjaa menoistani Monefy-sovelluksella jokunen vuosi taaksepäin. Silloin yllätyin siitä, että rahaa oli tainnut jonain vuonna mennä vaatteisiin jopa 800 euroa. En olisi ikinä uskonut. Niinpä ajattelin, että kun en kerta kaikkiaan osta turhaa vaatetta, keskimäärin 40 e / kk vaatteisiin voisi olla realistinen arvio tai sen vähintäänkin pitäisi riittää. Tiesin myös tarvitsevani jossain vaiheessa uuden talvitakin.

Paljonko käytin oikeasti rahaa vaatteisiin ja niiden huoltoon?

Myönnän, yllätyin tuloksista, vaikka luulin tuntevani talouteni aika hyvin.

404,47 euroa meni pääosassa uusiin vaatteisiin. Lisäksi korjauskuluihin meni 90 euroa ja yllätyskuluihin 113,4 euroa. Yhteensä siis vaate-, asuste- ja vaatehuoltokuluihin upposikin 607,9 euroa.

Avataanpa vähän näitä hankintoja, joihin meni huomattavasti suunniteltua enemmän rahaa:

  • Talvitakki: Edellisestä ikivanhasta takista alkoi todella pettää vetoketju ja se oli muutenkin rikki, joten uusi oli pakko ostaa – ollut käytössä nyt joka päivä eli tuli tarpeeseen.
  • Talvikengät: Edelliset syys-talvimaiharit alkoivat irvistää molemmista kantapäistä ja olipa muuten yllättävää huomata, kuinka lämpiminä jalat pysyvät uusissa siisteissä talvikengissä! Ovat käytössä joka päivä.
  • Talvipipo: Minun on ollut vaikea löytää päässä paikoillaan pysyvää pipoa, jota ei tarvitsisi korjailla koko ajan, joten kokeilin taas onneani. No, uusi pipo on ollut lähes joka päivä käytössä, mutta sitäkin saa korjailla (puoliso myös totesi, että näytän 10 vuotta nuoremmalta, joten pitäisikö edellisestä mummopiposta luopua kokonaan?). Se on kuitenkin osoittautunut mukavan lämpimäksi, aiemmin taisin kyllä palella. Muuten pipon laatu hieman epäilyttää mutta seuraillaan.
  • Siistit olohousut: Kyllä, nämä olivat heräteostos, tavallaan, koska en ollut lähtenyt varta vasten niitä ostamaan silloin, kun ne päädyin ostamaan. Tarve oli kuitenkin pitkään ollut tiedossa. Minulla oli vain yhdet käytössä olevat ehjät siistit leggingsit, joten toisten siistien arkikäyttöhousujen hankkiminen ei tuntunut liioittelulta. Farkutkin minulta löytyy, mutta lapsen saamisen jälkeen niiden käyttö ei ole tuntunut hyvältä. Säilytän ne kuitenkin vielä, jos mieli muuttuu vuoden parin sisään. Uudet olohousut ovat olleet käytössä kotona ja töissä oikeastaan koko ajan, kun eivät ole olleet pesussa.
  • 2 käytettyä tunikaa: Tarvitsin vaatteita, joita voi käyttää leggingsien kanssa. Ehkä olisin pärjännyt ilmankin mutta nämä ovat suht aktiivisessa käytössä, joten ostos ei kaduta. Nämä voin käyttää tulevina vuosina loppuun.
  • Nippu alusvaatteita: Kun vanhat on käytetty loppuun, on ostettava uusia. Ja sen verran, ettei tarvitse stressata, jos ei yli viikkoon ehtisi pyörittää pyykinpesukonetta. Haluan myös omistaa riittävästi vaatteita, jotta pystyn pyörittämään melko täysiä koneellisia. Näin tarvitsee pyykätä harvemmin ja se lienee ekologisempaakin.
  • Yöpaita: Tämä oli täysi heräteostos. Erehdyin muita asioita hoitaessani astumaan sisään vaatekauppaan. En olisi välttämättä tavinnut uutta yöpaitaa, mutta se on ollut paljon käytössä. Ja myönnettäköön, että edelliset alkoivat olla nukkavieruja. Toisaalta tarvitseeko yöpukujen olla muuta kuin mukavia? Ostos ei kaduta ja käytössä on, mutta ilmankin olisin pärjännyt.
  • Nahkasaappaiden vetoketjujen vaihto eli korjauskulut: Vaihdatin luottosuutarillani nahkasaappaisiini vetoketjut, mikä maksoi 90 e. Toinen vetoketju oli siis hajonnut ja toinen näytti siltä, ettei kestäisi kauaa. Nahka oli hyväkuntoista, joten katsoin järkevimmäksi korjauttaa saappaat. Tänä vuonna en ole käyttänyt niitä paljon, mutta esimerkiksi toissavuonna käytin niitä läpi talven. Näille tulee taatusti vielä olemaan käyttöä. Alun perin muuten äitini vanhat kengät! Kantalaput olen myös vaihdattanut näihin kertaalleen.
  • Kello eli yllätyskulu: Edellinen rannekelloni hajosi. Olin jonkin aikaa ilman kelloa, mutta se oli rasittavaa. Hankin uuden, jota olen käyttänyt päivittäin.

Sanoisin, että lähes kaikki hankintani olivat minulle tarpeellisia tai vähintäänkin elämänlaatuuni positiivisesti vaikuttavia. En hankkinut mitään, mitä en kuvittelisi käyttäväni loppuun.

Olisin varmaan pärjännyt ilman uusia talvikenkiä (voisin käyttää enemmän nyt korjattuja nahkasaappaita), mutta ennemmin tai myöhemmin olisin joutunut sellaiset hankkimaan. Pipo ja tunikat eivät myöskään olleet täysin tarpeellisia, mutta uskon nekin käyttäväni loppuun. Jne. Yöpaita, no, selityksiä selityksiä. Käytän senkin loppuun.

Toisaalta: Milloin vaate on käytetty loppuun? Riittääkö jos siinä on pari reikää? Kuinka risaiseksi ja nuhjuiseksi sen pitää muuttua? Tätä mietiskelen jatkuvasti nyt, kun monet vaatteeni alkavat olla parhaat päivänsä nähneitä. Missä vaiheessa vaate on korjauskelvoton? Entä jos korjaus maksaa yhtä paljon kuin uusi?

Missä vaiheessa mielestäsi vaatteen voi heittää roskiin?

Entä paljonko käytit viime vuonna rahaa vaatehankintoihin ja paljonko olit kuvitellut summan olevan? Tuliko ylläreitä?

Sähköyhtiömme kaatuminen käynnisti sähkönkäyttömme minimalisoinnin

Niin sitten kävi, että Karhu Voima kaatui tänä syksynä ja sähkösopimuksemme meni sen mukana. Meillä oli ollut hyvän aikaa edullinen sähkösopimus. Ehdimme saada ilmoituksen hinnan nelinkertaistumisesta noin 60 euroon kuukaudessa, mutta ennen uuden hinnan voimaantuloa Karhu Voima meni kokonaan konkkaan. Se siitä sitten.

Nyt olemme viettäneet ensimmäistä kuukauttamme pörssisähkön käskyläisinä. Ensin tuntui siltä, että kamalaa, mutta nyttemmin se on alkanut tuntua melkeinpä hauskalta haasteelta. Voimme itse vaikuttaa kulutukseemme ja sen myötä muodostuviin kuluihin.

Aiempi sähkösopimuksemme ei motivoinut millään muotoa tarkkailemaan, milloin tai miten paljon käytämme sähköä.

Katson nykyään sahko.tk:sta pörssisähkön hinnan joka päivä. Suunnittelen sähkön käyttöä ja ajoittamista, mitä en ole tehnyt koskaan ennen. Emme esimerkiksi poikkeuksia lukuun ottamatta pyykkää kuin viikonloppuisin (esimerkiksi nyt tänä sunnuntaina käynnistin pesukoneen klo 6 aikoihin, koska satuin heräämään). Tiskikonettakin pyrimme pyörittämään lähinnä viikonloppuna, mutta joskus sitä on pakko käyttää arkisinkin.

Käytämme myös ensisijaisesti koneiden eko-ohjelmia. Meillä on hyvä pyykinpesukone, mutta nykyisen kotimme vanhojen asukkaiden valitsema tiskikone ei ole sitä energiatehokkainta mallia. Se on kuitenkin varsin uusi, joten vaihtaakaan ei viitsisi. Siitäkin sentään löytyy eko-ohjelma.

Nyt kun olemme kuukauden ajan olleet pörssisähköläisiä, sähkön hintojen tarkkailu tuntuu jo aika helpolta. Alkuun ajattelin, että pieni mutta silti raskas lisäys kaiken arjen säätämisen keskelle tämäkin.

Yhtään laskua emme ole vielä ehtineet saada, joten pientä jännitystä on ilmassa. Kohta saadaan tietää, mitä tämä kuukausi on sähkön suhteen meille maksanut. Enemmän vai vähemmän kuin Karhu Voiman toteutumatta jäänyt uusi diili eli noin 60 euroa kuukaudessa?

Selvää on, että olemme käyttäneet sähköä eri tavalla kuin aiemmin: erityisesti eri päivinä ja kellonaikoina ja lisäksi olemme pyrkineet mahdollisimman täysiin koneellisiin. No, yhtenä viikkona mies (joka ei ole – ehkäpä onneksi – yhtä fiksoitunut sahko.tk:hon kuin minä) kyllä käynnisti tiskikoneen epäedullisena päivänä suureksi järkytyksekseni. Siitäkin selvittiin. 😉

Eikö oikeastaan olisi ekologisestikin kestävintä, että kaikki maksaisivat jatkuvasti sähkönkulutuksestaan todellisen kulutuksen mukaan?

Todettakoon, että me olemme siitä onnellisessa asemassa, ettei meillä ole sähkölämmitystä. Silloin ei olisi paljon naurattanut. Tämä ”pakollinen kokeilu” minimalisoida sähkönkäyttö ja minimalisoida sähkönkäyttöön menevä raha on joka tapauksessa saanut miettimään. Miten ihmeessä energia on voinut olla niin halpaa, että sen käyttöä ei aiemmin ole tarvinnut tarkkailla ja minimalisoida? Tilanteessa, jossa jatkuvasti kulutamme enemmän kuin luonnolla on varaa meille antaa?

Se tuntuu ihan absurdilta. Totta kai systeemin pitäisi ohjata kuluttamaan vain sen verran kuin oikeasti tarvitsee. On todettu, että esimerkiksi vettä kulutetaan vähemmän kotitalouksissa, joissa siitä maksetaan kulutuksen mukaan. En epäile hetkeäkään, etteikö sama koskisi sähköäkin.

Ei niin minimalistinen muutto ja muut syyt pitkän hiljaisuuden taustalla

Muutimme huhtikuussa. Emme kuitenkaan muuttaneet, kuten monet ”oikeat minimalistit” muuttavat – ottaneet kuvaa eteisestä, jossa on reppu per henkilö ja repuissa koko elämä. Me vuokrasimme pakun.

Emme myöskään muuttaneet pienempään, vaikka sitä monet tuntuvat tavoittelevan. Meillä on nyt kolmelle hengelle 79 neliötä, parisenkymmentä neliötä aiempaa enemmän. Se on selvästi lisännyt elämänlaatuamme, mistä kirjoittanen lisää myöhemmin.

Muuton lisäksi viimeisen puolen vuoden aikana elämässä on ehtinyt tapahtua yhtä jos toista. En ole kirjoittanut minimalistisesta matkastamme pitkään aikaan useasta syystä:

Ensinnäkin on ollut paljon meneillään niin kotona (muutto) kuin töissäkin (palasin vanhempainvapaiden jälkeen työelämään viime marraskuussa). Laiskottanutkin on.

Toiseksi on tuntunut, että somessa käytävä minimalismikeskustelu toistaa itseään ja liittyy lähinnä tavaraan. Osallistuminen ei ole tuntunut yhtä kiinnostavalta kuin aiemmin (en sano, ettei keskustelu voisi olla hyvää ja tarpeellista, mutta samaa keskustelua käydään uudelleen ja uudelleen).

Kolmanneksi minimalismista on ehtinyt tulla osa omaa arkea. Sitä ei enää jaksa niin aktiivisesti koko ajan ajatella ja työstää. Se ei enää ole itsetarkoitus vaan työväline arjen taustalla.

No, viimeksi mainittu kuulostaa kyllä vähän todellisuutta hienommalta. Onhan tässä ollut monenlaista vaihetta. Välillä olen halunnut unohtaa minimalistiseen elämäntapaan pyrkimisen vain siksi, että se tuntuu yllättävän monelle muulle muulle olevan iso ongelma. Erityisesti siis se, että haluaisin kuluttaa kestävämmin – ja vaikken sitä sanoisi ääneen, niin ehkäpä minusta paistaa läpi, että minusta muidenkin pitäisi kuluttaa kestävämmin.

Tuntuu raskaalta yrittää muuttaa elämäänsä ja kuluttaa vähemmän, kun muut ympärilllä enemmän tai vähemmän tietoisesti sitä vastustavat. Välillä olen ajautunut lähes riitoihin sen takia, etten halua meille turhaa kamaa. Siksi olen monesti vain ollut hiljaa ja unohtanut omat arvoni. Se on helpompaa, hävettävän paljon helpompaa. Ei pyrkimys kuluttaa vähemmän ole minullekaan mitenkään helppoa (niin, pidän tavarasta, minäkin), joten ennemmin tarvitsisin siihen tukea kuin vastustusta.

Kunpa jokainen lukisi Julia Thurénin kirjan Kaikki kuluttamisesta. Siinä on niin paljon sellaista, mitä toivoisin ihmisten hahmottavan ja minkä hahmottamisesta on ollut hyötyä itsellenikin. Teos on aiheestaan huolimatta kevyt ja helppo lukea. Suosittelen lämpimästi. Sen voi kuunnella äänikirjanakin.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että elintasomme pitäisi laskea ja meidän pitäisi tyytyä vähempään. En välttämättä minimalismipyrkimyksistäni huolimatta kykene ikinä itse tekemään niin radikaaleja ratkaisuja, että voisin väittää elämäntapani olevan kestävä. Olen inhimillinen, liian ahne ja itsekäs ihminen samalla tavalla kuin suurin osa meistä ihmisistä on. Tarvitsisimme merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia pelastaaksemme planeettamme.

Voin kuitenkin tehdä edes jotakin. Jos jokainen tekee jotakin, tai edes suuri osa, sekin on parempi kuin ei mitään. Voin käyttää samaa älypuhelinta, kunnes se hajoaa. Voin käyttää vuosia muutamia samoja juhlavaatteita. Voin ostaa käytettyjä lastenvaatteita. Voin ostaa vain tarpeeseen. Voin korjauttaa rikkinäistä. Voin syödä kasvispainotteisesti. Voin lentää vain joka viides vuosi. Jospa vähitellen yhä useamman tekemät muutokset johtaisivat yhteiskunnallisiinkin muutoksiin.

Kesän aikana olemme saaneet uutisista seurata kuinka Eurooppa palaa ja Rein-joki kuivuu. Se on entisestään kirkastanut minulle sitä, miksi haluan pyrkiä minimalistisempaan elämäntapaan. Olen aiemmin pohtinut arvojani. Olen viimein valmis päättämään, että ympäristö on yksi arvoistani. Yritän elää niin, että se näkyy arjessani.

Toivoisin niin, että pieni poikani saisi elää ikätovereidensa kanssa hyvää elämää. Pelkään, ettei se ole mahdollista, jollei pian herätä kuumenevaan todellisuuteen. Ei tässä enää pelkkä lisäkerros aurinkorasvaa riitä.

Mitkä sinun arvosi ovat ja miten ne heijastuvat valintoihisi?

Ilominimalismista hankintaminimalismiin – mitä jos sietäisimme kyllästymistä?

Olen hautonut tätä hartaasti: entä jos konmaritus, vain iloa tuottavan tavaran säilyttäminen, onkin vahingollista? Se voi toki auttaa tutkimaan omaa tavarasuhdetta, opettaa irti päästämisen taitoa ja tuottaa iloa, mutta sen ilokeskeisyys vaarantaa ympäristömme. Kutsunkin konmaritusta tässä tekstissä kepeästi ilominimalismiksi, jonka keskiössä ovat yksilön tarpeet tyydyttää omia mielihalujaan.

Hankintaminimalismilla taas tarkoitan minimalismia, jossa otetaan huomioon myös omien elämäntapojen kestävyys ja ympäristön tarpeet, osin omien mielihalujen kustannuksella.

Ilominimalisti kuluttaa ja konmarittaa jatkuvasti

Vuosia sitten innostuin minäkin konmarittamaan muun muassa vaatekaappini, vaikken minimalismista ollut vielä kuullutkaan. Jäljelle jätin ohjeiden mukaisesti iloa tuottavat vaatteet, muut saivat mennä. Tavaran väheneminen tuotti helpotuksen tunteen.

Vuosien kuluessa konmarittamisen tarve ei kuitenkaan vähentynyt. Vaikka syötin jatkuvasti taloyhtiön ahneelle kierrätyshyllylle tavaraa, joka ei enää tuottanut minulle iloa, kotona oleva tavaramäärä pysyi joko samana tai itse asiassa kasvoi.

Oli tuskallista huomata, että muutoissa tavaraa oli aina aiempaa useampia pakettiautollisia (vaikkei minulla edes ollut lapsia, joten kyse oli ihan vaan omista romppeistani). Kuinkahan moni kokee tarvetta muuttaa isompaan kotiin oikeastaan siksi, että tavaramäärä on huomaamatta kasvanut ja alkanut viedä elintilaa? Onko järkeä maksaa tuhansia euroja lisäneliöistä, jos niitä tarvitseekin käytännössä joulukoristeiden, käyttämättömien kenkien, kolmien lastenvaunujen ja mummonsa vanhojen kalsareiden säilytykseen eikä elääkseen?

Konmarittamisen ongelma ei minusta niinkään piile siinä, että olisi pahasta omistaa sitä, mikä tuottaa itselle iloa. Todellinen ongelma muodostuu, kun ihminen antaa konmarituksen nimissä itselleen luvan kyllästyä kaikkeen hankkimaansa vielä hetki sitten niin ihanaan. Omassa kaapissa riippuva kirjava kesämekko ehti tuottaa iloa vuoden, mutta kas, nyt olisi tarjolla muodikkaampia ja entistä kirjavampia. Upouusi mekko ostetaan ennen kuin vanha on ehtinyt nähdä nyppyäkään. Vanhemman mekon tuottama ilo kalpenee uuden mekon tuottaman euforian rinnalla.

Niin sanotulla ilominimalismilla tarkoitankin haitallista ”konmarituksen kehää”. Ihminen on jatkuvassa kuluttamisen ja konmarittamisen kierteessä. Uutta tavaraa ostetaan, vanhemmasta hankkiudutaan eroon. Periaatteessa on mahdollista, että ilominimalistin taloudessa materiaa on hyvinkin vähän, mutta se uusiutuu tarpeettoman tiheään tahtiin. Tarpeettoman tiheällä tarkoitan sitä, että tavaraa hankitaan muutenkin kuin aitoon tarpeeseen eikä vanha ehdi kulua käyttökelvottomaksi.

Kyse ei edes ole siitä, että välttämättä ostelisi hurjan paljon. Vaikka ostaisi tarpeetonta vain silloin tällöin, sitä ehtii kymmenessä vuodessa kertyä jokseenkin kunnioitettava määrä. Se näkyy omissa nurkissa tai sitten ryönäröykkiöt on konmaritettu joko kaatopaikalle tai hyvällä omatunnolla toisten nurkkiin. Vaikkei tavara enää lojuisikaan häiritsemässä sen alkuperäistä hankkijaa, tilanne on ympäristön kannalta kestämätön.

Tuntuu hirveän surulliselta, että herttainen Marie Kondo itsekin tuntuu turhakkeita myyvällä verkkokaupallaan kannustavan seuraajiaan tarpeettomaan kuluttamiseen.

Hankintaminimalisti sietää kyllästymisen tunnetta

Kestävämpää olisi siirtyä ilominimalismista niin sanotusti hankintaminimalismiin eli hankkia vain tarpeeseen – tai ainakin mahdollisimman pitkälti pyrkiä siihen. Vaatteita voi viedä korjausompelimoon, jos ostaa alun pitäenkin laadukkaita, hyvistä kankaista tehtyjä tuotteita. Mattoja voi pesettää. Päiväpeittoja voi omistaa kaksi, jotta kyllästyttyään voi vaihtaa toiseen ja jälleen kyllästyttyään vaihtaa takaisin ensimmäiseen.

Jos kyllästyttää, hyväkuntoisen sohvan voi uuden ostamisen sijaan verhoiluttaa uudestaan. Se saattaa nykyajan Ikea-maailmassa tuntua lompakossa yhtä paljon uuden hankinta, mutta sen hinta ympäristölle lienee huomattavasti vähäisempi. Juhliin voi yrittää lainata mekon ja korut kaverilta tai kaupallisesta vaatelainaamosta.

Tunnistan ja tunnustan itse sortuneeni ilominimalismiin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa hankkia itselleen vain sitä, mikä tuottaa iloa. Sen lisäksi olen kuitenkin yhä ehdottomammin sitä mieltä, että omien valintojen tuloksena hankitun materian kanssa pitää kyetä elämään, vaikka vähän alkaisi kyllästyttää.

Toivon, että opin vähitellen tunnistamaan paremmin, millaiset hankinnat tuottavat hyvin pitkäaikaista iloa. Jos tiedän, etten tavaran hankittuani pääsekään siitä eroon seuraavaan vuosikymmeneen, harkitsen sen mukaani ottamista paljon tarkemmin.

Tuntuu olevan muodikasta sanoa, että jokainen voi olla sellainen minimalisti kuin haluaa. Tottahan se on, minimalismiaatteesta saa shoppailla omaan elämäänsä, mitä itse tahtoo. Kivaahan se niin on. Mutta olisiko meistä jokaisen sittenkin syytä alkaa reflektoida omaa kulutuskäyttäytymistään ja elämänvalintojaan hieman syvällisemmin?

Olemme tilanteessa, jossa maapallolta loppuu jo hiekka ja sen takia tapetaan. Vaatekierrätystä järjestetään, mutta se ei ole läpinäkyvää eikä ongelmatonta, vaan hukutamme toisemme halpamuotimoskaan ja Suomenkin sanotaan ulkoistavan jäteongelmansa. Minunkin konmarittamani ja ”asianmukaisesti kierrättämäni” ryysyt ovat saattaneet päätyä myytäviksi Afrikan slummeihin. Meiltä lähtee tekstiilijätettä maihin, joiden jätehuolto ei ole kunnossa. Siitä maksaa jälleen ympäristö.

Tässä tilanteessa olen valmis moralisoimaan ainakin omia valintojani. On aika päivittää omaa suuntaa. Täydelliseksi hankintaminimalistiksi minusta ei välttämättä koskaan ole, mutta voin sentään yrittää parantaa tapojani ja opetella sietämään kyllästymisen tunnetta. Sehän voi vaikka mennä ohi, kun oikein opettelee. Ottaisimmeko haasteen vastaan ja katsoisimme, kauanko opettelu kestää ja missä vaiheessa kyllästymisen tunne menettää merkityksensä?

Tuskallista arvojen pohdintaa

Lupasin noin viikko sitten pitää itselleni arvotyöpajan ja kertoa siitä tällä viikolla. Kävinkin läpi erilaisia arvoja ja luin erilaisista arvoista (esimerkiksi universaaleiksi väitetyistä). Jostakin syystä arvojen pohtiminen ja erityisesti niistä päättäminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Niinpä tuloksista kertominen jäi viime tinkaan, mutta tässä sitä ollaan sunnuntai-iltana kirjoituspuuhissa.

Tein ajatuskarttaa minuun vetoavista arvoista ja hahmottelin, mitä ne minusta eivät tarkoita. Tuntui niin paljon helpommalta miettiä omia arvoja kirjaamalla niiden vastakohtia. Tätä metodia käytettiin meillä kerran aiemmassa työpaikassani uutta strategiaa työstettäessä.

Valitettavasti työpajani myötä arvoni eivät vielä täysin kirkastuneet.  Työpaja kuitenkin auttoi prosessissa eteenpäin. Nyt pystyn nimeämään minulle kaksi merkityksellistä arvoa.

Minulle on tärkeää, että arvoni on helppo muistaa ja ettei niitä ole liian monta. Miten muuten pystyisin peilaamaan sitä, miten arvoni toteutuvat arjessani? Pidän myös olennaisena, että avaan itselleni, mitä arvoni tarkoittavat. Niiden pitää olla mielessäni kristallinkirkkaina. Myös arvojani kuvaavien sanojen nyanssit merkitsevät. Arvojeni täytyy tuntua omiltani. En usko, että ne muuten vaikuttavat vahvasti siihen, miten elämääni elän.

Jos arvojaan ei pysty muistamaan, on vaikea kysyä itseltään, elääkö arvojensa mukaisesti. Lainatut ja päälleliimatut arvot eivät toimi.

Aiemmin olen maininnut arvokseni keskittymisen. Sen seuraan liittyi työpajan tuloksena hyvinvointi. Pidän siitä sanana enemmän kuin esimerkiksi terveydestä, joka voi toki monelle tarkoittaa samaa kuin hyvinvointi minulle.

Minun päässäni hyvinvointi kuitenkin linkittyy terveyttä vahvemmin sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin. Lisäksi olen alkanut epäillä, josko terveys on lopulta kovin hyvä arvo ensinkään. Asia kun on niin, että me kaikki vanhenemme ja fyysinen kunto ja terveys heikkenee sen myötä. Erilaiset sairaudet koskettavat meistä monia ikään katsomattakin. Sairastaessa ja/tai kunnon heiketessä olennaisinta on asenne ja se, kuinka omaan tilanteeseensa suhtautuu.

Jos ja kun kunto heikkenee, hyvinvointi toimii arvona paremmin kuin terveys. Se tähtää siihen, että pyrkii lisäämään sekä omaa että ympärillä olevien hyvinvointia, oli tilanne sitten mikä tahansa. Kun pyritään hyvinvointiin, tehdään sekä henkisen että fyysisen terveyden eteen se, mikä voidaan. Ei tavoitella ikuista nuoruutta ja terveyttä vaan yritetään hyväksyä, mitä elämä tullessaan tuo, tosin toki kannattaa vaikuttaa omaan terveydentilaansa siinä määrin kuin mahdollista on.

Lisäksi pidän siitä, että hyvinvoinnin tavoittelu liittyy mielessäni helposti ympäristöön. Jotta voimme hyvin, meidän on pidettävä elinympäristöstämmekin huolta ja löydettävä tapoja elää ekologisesti kestävämmin. Välinpitämättömyys ja ympäristön turmeleminen johtaa siihen, että ihminen juo mikromuovia noin pankkikortillisen verran viikossa. Yäk.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, minä jatkan vielä arvojeni punnitsemista. Muutama melko hyvältä vaikuttava arvo on harkinnassa, mutta tarvitsen haudutteluaikaa. Ovatko muuten sinun arvosi jo kirkkaina mielessäsi?

8 kuukautta minimalismia, 17 ajatusta ja 1 päätös

Noin kahdeksan kuukauden jälkeen pysähdyin miettimään, miten minimalismi on vaikuttanut elämääni ja mitä ajattelen siitä nyt. Kirjasin mieleentulojärjestyksessä 17 ajatusta, jotka pulpahtivat pintaan. Lisäksi tein pitkin hampain yhden päätöksen. Päätös on erinomainen, mutta sen tekeminen oli hankalaa, koska vetkutteleva mieleni yritti keksiä kaikenlaisia tekosyitä saadakseen laiskotella.

Luonnollisesti ei ole olemassa yhtä totuutta, vaan joku toinen saattaa ajatella minimalismista eri tavalla kuin minä. Kommenttikentässä saa vapaasti ja mielellään ilmaista omia samansuuntaisia tai eriäviä näkemyksiään.

1. Minimalismissa karsitaan epäolennainen, jotta olennaiselle jäisi aikaa ja tilaa – ja jotta voisi ylipäätään erottaa, mikä elämässä on merkityksellistä. Tavaroiden karsiminen on pintatasoa. Sillä pääsee alkuun, mutta jos ei ala keskittyä myös muihin kuin materiaan liittyviin kysymyksiin, olo tuskin muuttuu autuaaksi.

2. Minimalismi on työkalu, ei päämäärä eikä itsetarkoitus. Ei ole olemassa ”valmista minimalistia”.

3. Minimalismi ei ole kilpailua siitä, kellä on vähiten tavaroita. Tavoitteena on tehdä omasta elämästä omannäköistä muiden mielipiteistä välittämättä. Tämä on yksi syy siihen, että blogissani on melko vähän kuvia. Pidän merkityksettömänä sitä, onko minulla vai sinulla vähemmän tavaraa.

Merkityksellistä on, täyttääkö oman elämänsä itselleen merkityksellisillä asioilla (muillakin kuin tavaroilla) vai tukkeutuuko se kaikesta muusta. Sitä en sano, etteivätkö kuvat voisi olla inspiroivia ja ettenkö joskus julkaisisi kuviakin, jos siltä tuntuu. Kannattaa joka tapauksessa varoa, ettei ala verrata itseään liikaa muihin.

4. Materian suhteen tärkeämpää on lopulta se, että uutta ei tule sisään, kuin se, että vanhaa lähtee. Vaikka tavaraa olisi vähän, koska luopuu jatkuvasti vanhasta, ei tällöin välttämättä pääse irti ostamisen kierteestä. Ostamisesta tulee hetkeksi hyvä olo, mutta kyllästymisen tunne koittaa aina ennemmin tai myöhemmin. On syytä opetella sietämään kyllästymisen tunnetta ja hankittava uutta stimulaatiota muusta kuin ostamisesta. Uuden mekon sijaan samalla rahalla voi mennä vaikka kiipeilypuistoon!

5. Tavaran karsiminen vapauttaa tilaa ja helpottaa siivoamista. Meillä myös hengitysilma on parantunut, kun jätimmekin ikkunaremontin jälkeen pölyyntyvät verhot ripustamatta muualle kuin makuuhuoneeseen (meillä on nykyään sälekaihtimet). Kodinhoito on helpompaa ja vie vähemmän aikaa, kun on vähemmän huollettavaa. Olemme silti edelleen jokseenkin laiskoja siivoajia. Sitä suuremmalla syyllä oli varmaan paikallaan jättää verhot laittamatta, hehheh. Villakoirat vilkuttelevat nurkissa muutenkin.

6. Luopumisen taito on opeteltava taito. Kuten kaikki oppiminen, se voi tuntua tuskaiselta ja oppiminen on aaltoliikettä. Välillä sujuu ja hommat etenevät, välillä tulee takapakkeja.

Helpointa on lähteä opettelemaan tavaroista luopumista. Samalla herää mahdollisuus kysyä merkityksellisiä kysymyksiä: Miksi tämä esine herättää minussa näin voimakkaita tunteita? Luovunko identiteetistäni, jos luovun tästä? Kuuluvatko tämän valokuvan ihmiset yhä elämääni ja haluaisinko heidän kuuluvan siihen aktiivisemmin vai en kenties ollenkaan? Mitä aion tehdä asialle? Milloin? Joskus vai jo tänään? Osaanko tehdä päätöksiä?

7. Minimalismi, intentionalismi, essentialismi jne. edustavat minulle samaa asiaa: tietoista pyrkimystä keskittyä siihen, mikä itselle on elämässä olennaista. Ismin nimi on toissijainen.

8. Kun on jonkin aikaa lukenut ja kuunnellut minimalisteja, huomaa heidän toistavan itseään ja toisiaan. Se ei toisaalta ole ihmeellistä, koska loppujen lopuksi kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta (ks. kohta 1). Minunkin listani on hyvä esimerkki tästä ilmiöstä: varmasti moni kohta ei yllätä ketään. Jos toisto alkaa ärsyttää, ehkäpä on aika keskittyä minimalismiin perehtymisen sijaan enemmän toimintaan. Mitä omalle elämällesi kuuluu? Mitä aiot seuraavaksi?

9. Muut saattaa saada mukaan esimerkin voimalla. Monet tuskailevat, kuinka puolison/perheen saisi mukaan tavaroiden karsimiseen. Vinkki: Muiden maanittelun ja painostamisen sijaan aloita itsestäsi.

Kokemukseni perusteella on helppoa alkaa kiinnittää huomiota toisten ”romuihin” etenkin silloin, kun omista turhakkeista luopuminen tuntuu vaikealta. Parempi siis kääntää huomio itseensä ja omaan tekemiseen kuin arvioida, mitä muun perheen tarvitsee tai ei tarvitse säilyttää. Anna muiden olla ja luovu itse (tiedän, vaikeaa). Ja siis niistä omista tavaroistasi, älä koske luvatta muiden tavaroihin.

Jos hyvin käy, perheenjäsenesikin innostuvat minimalismista huomattuaan, kuinka hyvää se on tehnyt sinulle.

10. Minimalismi ei ole kaikille. Minimalismi työkaluna tuntuu helpottavan minun elämääni, muttei se välttämättä sovi kaikille. En hetkeäkään epäile, etteivätkö toiset meistä viihtyisi parhaiten valtavan tavaramäärän keskellä ja pystyisi silti keskittymään heille olennaiseen. Hirvein ajatusvirhe on kuvitelma siitä, että se, mikä sopii minulle, sopii kaikille. En tahtoisi sortua arvostelemaan toisten elämää ja koteja.

Myönnän kuitenkin, että ökykuluttaminen ällöttää. On vastenmielistä, että tuhoamme ympäristöämme tätä tahtia – ehkä meidän olisi syytä vahvemmin moralisoida niin omaa käytöstämme kuin toistemme kulutuskäyttäytymistä (sen sijaan, että monet minimalistivaikuttajat laulavat jatkuvasti siitä, kuinka jokainen saa toimia tavallaan). Suuren tavaramäärän keskellä elävä ei tosin välttämättä ole ökykuluttaja ollenkaan, joten eipä juututa tähän tällä kertaa sen enempää.

11. Konmaritus on ehkä käypä metodi alkuun, mutta pelkän ilon kautta ei lopulta pitkälle pötkitä. Konmarituksessa ideana on pitää vain se, mikä tuottaa itselle iloa. Metodilla onnistuu helposti karsimaan suuren määrän turhaa tavaraa. Vaarana kuitenkin on, että konmarittaja tuo jatkuvasti kotiinsa uutta iloa säteilevää tavaraa, joka ei hetken kuluttua enää saakaan hymyä korviin.

Innostuin itsekin konmarittamisesta vuosia sitten, mutta jotenkin kummasti tavara ei vähentynyt kuin hetkeksi. Vaikka vaatekaapin oli konmarittanut vuosi sitten, se ei enää kokonaisuudessaan tuottanutkaan iloa ja taas oli aika konmarittaa.

Ihminen kyllästyy helposti. On siis parempi totutella sietämään kyllästymistä ja hakea uusia virikkeitä muusta kuin ostamisesta. Sitä voi opetella vaikka leipomaan uudenlaisen kakun. Reseptejä löytyy ilmaiseksi pilvin pimein ja kakut harvemmin jäävät nurkkiin pyörimään.

12. Uusien säilytysjärjestelmien kehittely on itsepetosta. Aiemmin kuvittelin, että tarvitsen parempia säilytysratkaisuja, jotta tavarani mahtuvat. Huijasin itseäni.

  • Ei enää tarvittu uusia kaappeja tai säilytyslokeroita kylpyhuoneeseen sen jälkeen, kun jätin jäljelle vain oikeasti käytössä olevat putelit, tukankuivaajia jäi jäljelle vain yksi ja pari kertaa käytetty suoristusrauta jatkoi matkaa.
  • Ei tarvita lisää varastotilaa, kun päätin luopua mm. migreeniä aiheuttavasta kirkasvalolampusta, neljä vuotta katselijaansa odottaneesta sisustustaulusta ja turhaksi jääneestä kattovalaisimesta. Mies luopui esimerkiksi toisesta kuusenjalasta.
  • Ei tarvita vauvan hoitopöytää tai lipastoa, kun annettiin eteenpäin muutama pyyhe, vessanmatto ja käytiin läpi omat vaatevarannot.
  • Ei oikeasti tarvittaisi lisätilaa kengille, jos pystyisin luopumaan niistä, joita en käytä.
  • Ei tarvitakaan isompaa kirjahyllyä, jonne kaikki minunkaan kirjani eivät mahtuneet vielä vähän aikaa sitten. Nyt hyllyyn kummasti mahtuvat miehenkin kirjat. Kirjastosta lainatutkin opukset mahtuvat hengailemaan hyllyssä mukavasti sen aikaa, kun meillä majailevat.
  • Tarvitseeko jatkaa?

13. En tahdo minimalismin avulla kehittää itsestäni entistä tehokkaampaa suorittajaa. Kuuntelin eilen yhtä Youtube-videota minimalismista, essentialismista ja intentionalismista. Jälleen kerran kuulosti siltä, että sen tekijän pohjimmainen tarkoitus on rakentaa itsestään se kaikkein paras mahdollinen versio.

Onko elämässä olennaisinta keskittyä siihen, että tuo mahtava minä itse on kaiken keskiössä ja kaikki tekeminen tähtää yhteen päämäärään, omaan poikkeukselliseen erityislaatuisuuteen? Olisiko niin paha juttu olla ihan vain tavallinen ihminen ja kokea elämänsä itseisarvoisesti merkitykselliseksi? Voisiko se riittää?

Pidän itsensä kehittämistä kannatettavana, mutta olen jo ehtinyt suorittamalla suorittaa elämääni riittävästi enkä ole tullut siitä hullua hurskaammaksi. Pelkän oman navan tuijottelu ei pidemmän päälle tuota kauheasti iloa.

14. En ole vieläkään kirkastanut arvojani. Blogini esittelyssä kerroin, että toivon merkityksellisestä elämää, jonka keskiössä ei ole kuluttaminen tai jatkuva tavaranhimo. Elämää, jossa ei vallitse paitsi jäämisen tunne. Toivon yksinkertaisuutta ja kykyä pysähtyä kysymään, elänkö omien arvojeni mukaan.

Kun tänään kysyn itseltäni, elänkö omien arvojeni mukaan, huomaan, etten vieläkään osaa nimetä arvojani yhtä lukuun ottamatta. Se yksi on keskittyminen. Valitettavasti senkin kanssa on yhä haasteita. En siis tiedä arvojani tai elä niiden mukaan.

15. Minulla on enemmän vapaa-aikaa, mutten käytä sitä yhtään aiempaa paremmin. Käytän osan ajastani toki siihen mihin haluankin, mutta huomaan, että en käytä vapautunutta lisäaikaa erityisen rakentavasti. Ikävä kyllä tuntuu siltä, että kulutan nykyään aikaani entistä enemmän älylaitekoukussa. No, ainakaan en valehtele siitä, mihin aikani kuluu.

16. En ole surrut tavaraa, josta olen luopunut. Luopumisen hetki on voinut olla todella inhottava, mutta tänään en koe luopumisen kipua, koska en muista menettäneeni prosessissa mitään. Muistan kyllä, että luovuttuani paksusta Kansojen historia -kirjasarjasta olin hetken järkyttynyt, koska kirjahyllyn päällä oli enää tyhjää tilaa. Piti totutella. Nyt en missään nimessä halua hyllyn päälle yhtään mitään.

17. Pidän yhä enemmän avaruudesta ja tyhjästä tilasta. Sisäinen hamsterini hiljenee hiljenemistään. Rakastan yhä vanhoja ja koristeellisia huonekaluja, mutta nautin yhä enemmän tyhjistä tasoista ja selkeydestä. Olen pariin kertaan ajatellut, että enemmästä en luovu, mutta muutaman kuukauden päästä mieleni on yllättäen taas muuttunut.

Muistan ennen joulua lukeneeni jonkun blogista ehdotuksen ottaa tiloista kuvat minimalisointiprosessin alussa. Ajattelin, että ei meiltä ainakaan olohuoneesta niin paljon mitään näkyvää karsita, että kuvaaminen kannattaisi. Olin väärässä. On lähtenyt sivupöytä, lehtiteline, koiran kakkospeti, pari riviä kirjaa, verhot, koriste-esineitä, räsymatto, puutuoli. Valoa on enemmän, se kiertää tilaa. Se on ihanaa.

Makuuhuoneessa ei ole vaatelipaston päällä kuin yksi kehystetty valokuva, muuten taso pysyy päivisin tyhjänä (öisin siihen nostetaan mm. päiväpeitto). Toisinaan tuijotan tasoa haltioituneena ja mieleni on ihmeellisen rauhallinen.

Yksi päätös

Materiaan keskittymisen sijaan on selvästi aika alkaa vahvemmin paneutua kohtiin 14 ja 15. Ensi viikolla pidän itselleni arvotyöpajan. Teki mieli kirjoittaa, että arvoja pitäisi jossain vaiheessa pohtia, mutta jossain vaiheessa ei johtane mihinkään, vetkuttelu vain masentaa. Parempi tehdä päätöksiä ja saada konkreettista aikaan.

Ensi viikon loppuun mennessä siis kerron teille arvotyöpajastani. Sen verran monissa strategiapohdinnoissa on töissäkin ehtinyt istua, että kai sitä nyt itselleen osaa yhden henkilökohtaisen työpajan kehittää ja vetää!