Eheä, kokonainen elämä koostuu pienistä palasista katoavaa arkea. Liian monia hyvinvointivaltion kasvatteja arki tuntuu kuitenkin kuluttavan, eikä eheyden kokemuksesta ole tietoakaan. Olo on ahdistunut ja tyhjä, jotain puuttuu.
Koko ajan jotain puuttuu.
Täytämme tyhjyyden tunnetta ostamalla uusien ostoskeskusten halpavaateliikkeet tyhjiksi. Jonotamme ilmaisia ämpäreitä, otamme vastaan ja alamme säilyttää sitä, mitä meille halutaan antaa. Selaamme joka välissä somea, missä muiden satumaiset matkat, onnea tihkuvat hääkuvat, vastasyntyneiden pehmeät jalat ja puhtaat design-kodit liukuvat ohitsemme. Vastaan tulee monta tapahtumaa, joista osa on jo ohi (eikä sinua ollut kutsuttu) ja osa vasta tulossa (sinut on kutsuttu, muttet tiedä, jaksatko mennä tai tuleeko vastaan jotain vielä parempaa, joten vastaat ehkä).
Minua tällainen elämä alkoi kyllästyttää. Blogini on yritys selvittää, selittääkö kuormittuneisuuttamme se, että vaadimme ja toivomme arjelta liian paljon tai vääriä asioita.
Voisiko minimalismi olla ratkaisu?
Voisiko pieni arki riittää? Voiko vähempään keskittyminen olla se, mitä eniten tarvitsemme? Mitä saamme tilalle, kun luovumme turhasta? Onko minimalismi ratkaisu ongelmiimme tai edes osaan niistä?
Tämä on yhden ihmisen kuiskaus kohti isoa maailmaa. Se sisältää toiveen merkityksellisestä elämästä, jonka keskiössä ei ole kuluttaminen tai jatkuva tavaranhimo. Elämästä, jossa ei vallitse paitsi jäämisen tunne. Se on toivomus yksinkertaisuudesta ja kyvystä pysähtyä kysymään, elänkö omien arvojeni mukaan. Se on päätös selvittää, mitä tahdon minulle annetulla ajalla tehdä ja keiden kanssa haluan sen viettää.
Tervetuloa mukaan. Toivon, että ajatusteni jakaminen voi auttaa teitä muita samojen kysymysten parissa painivia.
Pieni arki 
Hei,
Varsin tuttuja ajatuksia erittelet ja hyvin kypsästi pohdiskellen. Olin itse jossain vaiheessa facebookissa mukana, mutta halusin kirjautua ulos koko mediasta, koska koin sen varsin pinnallisena forumina esitellä ihanteellista ja yleisesti hyväksyttyä elämää ja kyttäillä mahdollisia peukutuksia, joista tuli vain pinnallinen ja ulkokultainen tunnelma. Kirjauduttuani ulos koin saavuttavani olennaisesti enemmän arvokasta yksityisyyttä nykyisessä somemaailmassa, joka ei millään tavoin kiinnosta minua.
Enemmänkin tuntuu siltä, että ns some on tarjonnut forumin kaikenlaisille suvaitsemattomille mielipiteille, joka ei ole ainakaan minua varten.
Televisio-ohjelmissa hämmästyttää valtaisa realityohjelmien moninaisuus, joka ei tarjoa muuta kuin mahdollisuuden pällistellä kaikenlaisen harhaisen käyttäytymisen monenlaisia muotoja; ihmettelen ihmisten hinkua ja palavaa tarvetta mennä nolaamaan itsensä bigbrothereihin, rakkausohjelmiin, sujona alttarille, sohvaperunoihin, paiseohjelmiin ja lihavuusleikkauksiin, joiden ohjelmien hetkittäinenkin katsominen saa aikaan lähinnä pahoinvointia. Some tuntuu olevan yhteinen nimittäjä monenlaisen hörhöilyn eri muodoille. On tietysti olemassa myös somen valistuneempia muotoja, joita edustaa esim Sinun blogisi. Kuitenkin jonkun henkilön toteamus siitä, että yksittäinen ihminen on media, on häkellyttävän virheellinen. Yksittäinen ihminen kun ei ole mikään joukkotiedotusväline, vaikka kuinka jakaisi koko elämänsä internetissä, kuten joillakin näyttää sisäisen elämän kulmakivi vaativan ja edellyttävän. Kaikilla meillä on kuitenkin tarve pitää monia tai ainakin joitakin asioita ja kokemuksia ominaan. Kaikkea ei voi eikä kannatakaan jakaa internetin alttarille. Siinä voi tehdä jotain peruuttamatonta pahaa harkitsemattomasti itselleen.
Tässä kirjoituksessani tuonkin lähinnä esille yksityisyyden merkityksen ihmiselle. Kaikenlaisesta pinnallisuudesta ei yleisemminkään kannata ottaa esimerkkiä, vaan tietoisemmin itse pohdiskella oman elämänsä ratkaisuja ja elämäntapaa sekä valintoja juuri niin kuin Sinä tunnut tekevän.
TykkääTykkää