Muutimme huhtikuussa. Emme kuitenkaan muuttaneet, kuten monet ”oikeat minimalistit” muuttavat – ottaneet kuvaa eteisestä, jossa on reppu per henkilö ja repuissa koko elämä. Me vuokrasimme pakun.

Emme myöskään muuttaneet pienempään, vaikka sitä monet tuntuvat tavoittelevan. Meillä on nyt kolmelle hengelle 79 neliötä, parisenkymmentä neliötä aiempaa enemmän. Se on selvästi lisännyt elämänlaatuamme, mistä kirjoittanen lisää myöhemmin.

Muuton lisäksi viimeisen puolen vuoden aikana elämässä on ehtinyt tapahtua yhtä jos toista. En ole kirjoittanut minimalistisesta matkastamme pitkään aikaan useasta syystä:

Ensinnäkin on ollut paljon meneillään niin kotona (muutto) kuin töissäkin (palasin vanhempainvapaiden jälkeen työelämään viime marraskuussa). Laiskottanutkin on.

Toiseksi on tuntunut, että somessa käytävä minimalismikeskustelu toistaa itseään ja liittyy lähinnä tavaraan. Osallistuminen ei ole tuntunut yhtä kiinnostavalta kuin aiemmin (en sano, ettei keskustelu voisi olla hyvää ja tarpeellista, mutta samaa keskustelua käydään uudelleen ja uudelleen).

Kolmanneksi minimalismista on ehtinyt tulla osa omaa arkea. Sitä ei enää jaksa niin aktiivisesti koko ajan ajatella ja työstää. Se ei enää ole itsetarkoitus vaan työväline arjen taustalla.

No, viimeksi mainittu kuulostaa kyllä vähän todellisuutta hienommalta. Onhan tässä ollut monenlaista vaihetta. Välillä olen halunnut unohtaa minimalistiseen elämäntapaan pyrkimisen vain siksi, että se tuntuu yllättävän monelle muulle muulle olevan iso ongelma. Erityisesti siis se, että haluaisin kuluttaa kestävämmin – ja vaikken sitä sanoisi ääneen, niin ehkäpä minusta paistaa läpi, että minusta muidenkin pitäisi kuluttaa kestävämmin.

Tuntuu raskaalta yrittää muuttaa elämäänsä ja kuluttaa vähemmän, kun muut ympärilllä enemmän tai vähemmän tietoisesti sitä vastustavat. Välillä olen ajautunut lähes riitoihin sen takia, etten halua meille turhaa kamaa. Siksi olen monesti vain ollut hiljaa ja unohtanut omat arvoni. Se on helpompaa, hävettävän paljon helpompaa. Ei pyrkimys kuluttaa vähemmän ole minullekaan mitenkään helppoa (niin, pidän tavarasta, minäkin), joten ennemmin tarvitsisin siihen tukea kuin vastustusta.

Kunpa jokainen lukisi Julia Thurénin kirjan Kaikki kuluttamisesta. Siinä on niin paljon sellaista, mitä toivoisin ihmisten hahmottavan ja minkä hahmottamisesta on ollut hyötyä itsellenikin. Teos on aiheestaan huolimatta kevyt ja helppo lukea. Suosittelen lämpimästi. Sen voi kuunnella äänikirjanakin.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että elintasomme pitäisi laskea ja meidän pitäisi tyytyä vähempään. En välttämättä minimalismipyrkimyksistäni huolimatta kykene ikinä itse tekemään niin radikaaleja ratkaisuja, että voisin väittää elämäntapani olevan kestävä. Olen inhimillinen, liian ahne ja itsekäs ihminen samalla tavalla kuin suurin osa meistä ihmisistä on. Tarvitsisimme merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia pelastaaksemme planeettamme.

Voin kuitenkin tehdä edes jotakin. Jos jokainen tekee jotakin, tai edes suuri osa, sekin on parempi kuin ei mitään. Voin käyttää samaa älypuhelinta, kunnes se hajoaa. Voin käyttää vuosia muutamia samoja juhlavaatteita. Voin ostaa käytettyjä lastenvaatteita. Voin ostaa vain tarpeeseen. Voin korjauttaa rikkinäistä. Voin syödä kasvispainotteisesti. Voin lentää vain joka viides vuosi. Jospa vähitellen yhä useamman tekemät muutokset johtaisivat yhteiskunnallisiinkin muutoksiin.

Kesän aikana olemme saaneet uutisista seurata kuinka Eurooppa palaa ja Rein-joki kuivuu. Se on entisestään kirkastanut minulle sitä, miksi haluan pyrkiä minimalistisempaan elämäntapaan. Olen aiemmin pohtinut arvojani. Olen viimein valmis päättämään, että ympäristö on yksi arvoistani. Yritän elää niin, että se näkyy arjessani.

Toivoisin niin, että pieni poikani saisi elää ikätovereidensa kanssa hyvää elämää. Pelkään, ettei se ole mahdollista, jollei pian herätä kuumenevaan todellisuuteen. Ei tässä enää pelkkä lisäkerros aurinkorasvaa riitä.

Mitkä sinun arvosi ovat ja miten ne heijastuvat valintoihisi?