Puoliskoni omistaa tajuttoman määrän sukkia. Se herätti minussa pyykätessäni ja etenkin kuivia vaatteita lajitellessani suoranaista sukkaraivoa.

Sukkien määrästä päätellen mies käyttää useampia kuin yksiä sukkia per päivä. (Luultavasti tämä on vain minun näkemykseni asiasta.) Kuka jaksaa availla ja oikoa pesua vaativia niputettuja sukkia arjen vyöryessä ylitse? Saati parittaa niitä pesun jälkeen?

Olen tarkka pyykkääjä, joten perheemme pyykkihuolto on suurimmaksi osaksi kuulunut minun vastuulleni. Niinpä jotain oli tehtävä. Päätin tehdä kaikkeni minimoidakseni kokemani sukkaraivon. Minimalismissa kun on minulle kyse arjen helpottamisesta ja olennaiseen keskittymisestä. Jos johonkin niin sukkien sielunmaisemaan en halua arjessani keskittyä.

Ensin lakkasin oikomasta vastapestyjä sukkia. Heivasin vain ne märkinä möykkyinä telineelle kuivumaan. Oikenevat ne jalassakin. Sen olin mieheltä oppinut ennen kuin otin pyykkäyksen kokonaan haltuuni muutettuamme yhteen. Valitettavasti ärtymykseni ei hellittänyt. Sukat kadonneine pareineen veivät yhä liikaa energiaa.

Tiesin, että ratkaisu on olemassa, kunhan sen vain keksii. Ihminenhän ei tyypillisesti osaa yksinkertaistaa vaan mieluummin monimutkaistaa asioita, mitä käsittelee vaikkapa tämä Hesarin juttu (maksumuurin takana). Lopulta paras ratkaisu osoittautuikin vallan yksinkertaiseksi.

Nykyään miehellä on lähes pelkästään yhdenlaisia mustia sukkia. Hän heittää likaiset sukkansa niputtamatta pyykkikoriin, johon heivataan vain 40 asteen tumma pyykki. Pesun jälkeen nostan märät möykyt kuivumaan. Niiden kuivuttua nostan ne yhtenä jättisukkamöykkynä sukkalaatikkoon. Ei sukkanippujen availua, ei parinhakua, ei kadonneita sukkia, ei turhaa työtä!

No, arvaatte varmaan, että tämäkään ei riittänyt. Halusin nimittäin päästä helpommalla omienkin sukkieni kanssa. Omat mustat sukkani ja mieheni sukat menivät pesun jälkeen sekaisinkin. Koko hyvä systeemi meni pilalle, koska kahden ihmisen sukkia ei ollut helppo erottaa toisistaan. Lisäksi jouduin parittamaan monenkirjavia sukkiani keskenään. Liian tylsää ja hidasta.

Halusin hankkia itselleni vain yhdenlaisia sukkia, jotka erottuisivat helposti miehen mustista sukista. Siksi tilasin testiin mustat sukat, joiden varressa oli kuvio. Kuvion erottaminen osoittautui ikävä kyllä tehottoman vaivalloiseksi. Seuraavaksi harkitsin hankkivani itselleni ainoastaan harmaita sukkia. En lopulta löytänyt miellyttävää ja sopivaa mallia.

Tässä vaiheessa sukkaprosessia oli kehitelty jo suunnilleen vuoden verran, ja sinä aikana monet vanhoista kirjavista sukistani olivat kuluneet roskiskuntoon. Tiesin, että pian uusia sukkia olisi pakko ostaa. En kuitenkaan millään halunnut ostaa uusia sukkia, jotka eivät palvelisi helppoa sukka-arkeani. Silloin, aivan sattumalta, ongelma ratkesi!

Harvojen jäljellä olevien sukkieni lojuessa pyykkikorissa vetäisin jalkaan mieheni mustat sukat. Ihan vitsillä tai epätoivoissani, koska hänen jalkansa ovat viitisen numeroa minun jalkojani suuremmat. Yllättäen sukat sopivat.

Tuosta ahaa-hetkestä lähtien olen käyttänyt puoliskoni kanssa samoja sukkia. Heitämme siis likaiset mustat sukat jalastamme suoraan niputtamatta pyykkikoriin. Tungemme ne muiden tummien vaatteiden sekaan pesukoneeseen. Nostelemme ne ruttuisina kuivumaan pyykkitelineen toiseen päätyyn. Viemme kuivuneen sukkamöykyn laatikkoon.

Ihanaa. Meillä vallitsee sukkarauha. Minimalismi voi tarkoittaa tätäkin – turhien työvaiheiden karsimista.

Vieläkö sukkashow vie sinun aikaasi? Vai viekö sitä jokin muu turhanpäiväinen toimitus, joka vaatii jatkuvasti huomiotasi?