Mitäpä jos lakkaisimme valehtelemasta itsellemme ja toisillemme siitä, ettei meillä ole riittävästi aikaa tehdä haluamiamme asioita? Mitäpä jos lakkaisimme valehtelemasta vielä siitäkin, mihin tällä hetkellä vapaa-aikamme käytämme?

No, itselleen rehellisiäkin ihmisiä varmasti löytyy. Harmikseni minun on tuskallisen tarkastelun tuloksena todettava, että minä en ole ollut sellainen ihminen. Ajaudun usein tekemään huonoja valintoja ja tuhlaamaan vapaa-aikaani. Todellisuuden kohtaamisen sijaan väitän, että on ollut kiire tai ei ole ollut aikaa.

Vikaa on enemmän minussa kuin ajassa. Tahdon uskoa, että aikaa on sen verran kuin sitä tarvitaan.

Mitä esineeni kertovat minusta ja ajankäytöstäni?

Kotimme esineistö kertoisi tekemisistäni ja harrastuksistani erilaista tarinaa kuin ajankäytön tarkastajan virallinen lausunto. Telineessä kosketusta odottaa kulunut mutta kaunisääninen kitara, television takana lymyää pelikonsoli, koristeellisia lasi- ja muovihelmiä on joka lähtöön, kirjoja on yli hyllyllinen, peilipöydän alla lymyilevät käsipainot, kamera jalustoineen odottaa kaapissa, samoin pari sulkapallomailoja ja useammat tanssikengät. Koiranhoitotarvikkeita on laatikollinen, kuten myös villalankaa ja sukkapuikkoja. Ai niin, lautapelejäkin meillä on. Ja olinpa unohtaa, että ratsastuskengät ja -housutkin löytyvät, kun vähän kaivelee.

Jos oikein rehdeiksi ruvetaan, niin kotimme esineistö ei rajaudu täysin kotimme seinien sisäpuolelle, sillä minähän säilytän edelleen lumilautaani vanhemmillani. Jotain muutakin sinne on saattanut jäädä, mutta nyt olen kiitollinen siitä, että vanhempani eivät ole antaneet käyttää kotiaan meidän jo aikuisten lasten varastona.

Esineistön perusteella kuulostan monipuoliselta harrastajalta, jonka vapaa-aika kuluu upeisiin tekemisiin. Kuinka hienolta korvaani kuulostaakaan atleettinen henkilö, joka näppäilee herkästi kaikuvia kitarasooloja, tekee upeita koruja, lukee äärettömän paljon sivistyäkseen, valokuvaa tallentaakseen ikimuistoisia hetkiä ja arjen kauneutta, ottaa sulavia tanssiaskelia, neuloo villapaitoja koko suvulle, eikä siinä vielä kaikki!

Jos en olisi viime aikoina minimalisoinut vaikka sun mitä, niin harrastuslistaani voisi vielä lisätä esimerkiksi ompelun – ihanneminäni varmasti ompelisi vaatteet koko perheelle koiraa myöten. Mutta koska ihanneminäni sijaan olen päättänyt kohdata todellisemman minuuteni, olen harjoitellut luopumista. En muutu taitavaksi ompelijaksi säilyttämällä kaapissani ompelukonetta vuodesta toiseen, joten luovutin ompelukoneen uuteen osoitteeseen.

Tällä hetkellä – vaikka alkuvuodesta minimalisoin kodistamme hirveän määrän tavaraa – säilyttämäni harrastusvälineet eivät lopulta kerro paljonkaan siitä, miten aikaani käytän ja mitä harrastan. Monet tavaroistani ovat ”museotavaraa”, ne kertovat, kuka olen ollut. Osin taas kotimme on toiveminuuden maailma. Olen hankkinut kaikenlaista ihmiselle, joka en ehkä sitten ollutkaan tai olin vain hetken. Eikä siinä mitään, mutta kannattaako minun yhä yrittää pitää siitä ihmisestä kiinni?

Kysyin itseltäni, mitä oikeasti harrastan ja kuka nykyään olen

Vaikkei olisikaan aikeissa minimalisoida harrastusvälineistöään, niin voi olla paikallaan tehdä rehellinen listaus siitä, mitä välineitä oikeasti käyttää, kuinka usein ja miksi niitä säilyttää. Huomaan, etten itse ole valmis luopumaan suuresta osasta turhiksi käyneistä harrastuskamppeistani, mutta tahdon silti tarkastella omaa tavarasuhdettani ja miettiä nykyistä ajankäyttöäni. Kuka on tämä henkilö, joka omistaa kaiken tämän tavaran?

Tässä osa omasta listastani:

Kitara – Sain kitaran edesmenneeltä vaariltani. Opettelin soittamaan Oodin ilolle pari vuotta sitten. Sen jälkeen en ole koskenut soittimeen. En ole valmis luopumaan kitarasta tunnesyistä, vaikka se on aina tiellä imuroidessa. En identifioidu soittajaksi.

Erilaiset helmet – En ole tehnyt helmitöitä sitten lukioaikojen. Laitoin osan helmistä kierrätykseen, jätin kauneimmat. Näiden säilyttämisessä ei kyllä ole mitään järkeä. Asetin jo itselleni aikarajan: päätin, että luovun helmistä, jos en kuukauteen tee niillä mitään. No, enpä tehnyt, mutta enpä luopunut. Mikä tässä kinnaa? Käsityöläisen identiteetti, josta haluan pitää kiinni?

Villalangat ja sukkapuikot – Näitä käytän joka viikko. Hitaasti mutta varmasti neulon villasukkaparin toisensa jälkeen. Nämä kannattaa säilyttää. Tuntuu aina yhtä hyvältä antaa uudet sukat niistä iloitsevalle. Voisinko luopua helmistä ja keskittää käsityöläisyyteni ihan vain neulomiseen?

Lumilauta – Joutaa pois. Lieköhän enää edes sopiva. En ole nähnyt koko kapistusta vuosiin. Heippa ja iloisia laskuja jonkun toisen kanssa!

Kamera – Kuvasin pari vuotta sitten hyvinkin aktiivisesti. Nyt into hiipunut, mutta etenkin kesäisin tulee yhä harrastettua hyönteisten kuvaamista (satunnaisesti). Into syttyy aina välillä uudestaan, joten tämä kannattaa säilyttää. Haluaisin myös kehittyä kuvaajana, joten voisin pitkästä aikaa ilmoittautua valokuvauskurssille. Toisin sanoen voisin alkaa harrastaa valokuvausta uudelleen ajan kanssa sen sijaan, että sanon harrastavani sitä. Uuden oppiminen on tuottanut minulle valtavasti iloa.

Koiranhoitotarvikkeet – Tarpeellista tavaraa suurin osa, kun täällä kerran asustaa koira. Koiran kanssa tulee touhuttua päivittäin, luonnollisesti. Jatkoon.

Tanssikengät – Joitakin vuosia sitten tanssin aktiivisesti, viimeisen parin vuoden aikana taas olen käynyt tanssimassa vain muutamia kertoja. Se on ollut ihan hauskaa, joten parit tanssikengät kannattanee säilyttää. En kuitenkaan enää sanoisi harrastavani tanssia.

Jne.

Oman listan pohjalta onkin sitten jo melko helppo vastata itselleen seuraaviin kysymyksiin:

• Mitkä harrastusvälineistäni kulkevat mukana arjessani joka viikko? Mitkä satunnaisesti? Mitkä eivät käytännössä koskaan?
• Olenko tyytyväinen tilanteeseen vai haluaisinko muuttaa sitä? Miten ja miksi?
• Haluanko säilyttää kaiken omistamani vai vapauttaisiko vanhasta luopuminen tilaa uudelle?
• ”Jos minulla olisi aikaa”, niin mitä tekisin enemmän ja miksi?

Jos summaan oman listani pohjalta, mistä harrastusvälineistä on minulle arjessa iloa viikoittain, niin lähinnä koiranhoitotarvikkeista, villalangasta, lautapeleistä. Haluaisin arkeeni enemmän kirjoja (mutten niinkään hyllyssämme tällä hetkellä olevia), kirjoittamista, valokuvausta ja kehonhuoltoa, koska uskon, että kehostaan huolehtiva ja mieltään ravitseva ihminen nauttii enemmän elämästään. Jos pystyisin luopumaan käyttämättömistä tavaroistani, saisin enemmän tilaa esimerkiksi kameratarvikkeille, mikä tekisi kuvaamaan lähtemisestä helpompaa.

Olisiko minulla sitten aikaa tehdä enemmän asioita, joita haluaisin? Selvitin asian ja vastaus on yksiselitteisesti kyllä, kyllä minulla olisi, jos tekisin arjessani erilaisia valintoja.

Selvitin, miten oikeasti kulutan aikani

Tiedätkö, mihin aikasi valuu? Helposti kuvittelee tietävänsä, mutta faktat saattavat yllättää. Suosittelen seuraamaan pari viikkoa omaa ajankäyttöä muistivihko hyppysissä. Kun kirjaa muistiin, mitä käytännössä tekee ja kuinka pitkään joka ikinen päivä, niin muutaman viikon kuluttua käsitys omasta ajankäytöstä alkaa olla realistinen.

Omalla kohdallani aikaa kului säälittävän paljon älypuhelimen pläräämiseen ja nettitelevision tuijotteluun. Oli mielenkiintoista ja havahduttavaa selvittää kännykkäsovelluksella, paljonko vuorokauden aikana tuijotan puhelimen ruutua. Naputin puhelinta parhaimmillaan neljä tuntia päivässä. Ei mitään järkeä. Ajatella, mitä kaikkea siinä ajassa ehtisi tehdä.

Tarkasteltuani omaa ajankäyttöäni totesin, että minulla on ollut huonona tapana tuhlata liian monesta arkipäivästäni noin pari tuntia täysin joutavaan hölynpölyyn. Työpäivän jälkeen tuntui monesti rentouttavalta istahtaa pariksi tunniksi televisio-ohjelmien äärelle. Tutkitusti esimerkiksi sarjojen maratonkatselu ei kuitenkaan rentouta aivojamme, vaan virittää ne toimintaan. Se vaikuttaa kielteisesti unen laatuun. Se voi vaikeuttaa nukahtamista ja aiheuttaa yöheräilyä. Kaiken lisäksi se varastaa meiltä ajan, jonka voisimme käyttää johonkin meitä oikeasti rentouttavaan.

Minulla on vielä paljon tekemistä oman ajankäyttöni hallinnassa, mutta ainakin olen päässyt alkuun. Minimalismiin pyrkiminen ja tavarasuhteeni pohtiminen on auttanut minua kysymään itseltäni olennaisia kysymyksiä. Tiedän, mitä nurkissani säilön ja mitä se kertoo minusta. Tiedän, mitä tahdon elämääni lisää ja mitä tahdon vähentää.

Entä sinä? Mitä sinä tahdot elämääsi lisää ja mitä tahdot elämästäsi vähentää? Onko sinulla kiire ja liian vähän aikaa vai onko sittenkin kyse siitä, että sinäkin teet huonoja valintoja päivästä toiseen?